Kategoriarkiv: Vuodenajat

Hyvää Uutta Vuotta!

Lapsuudessani laulettiin – tai ilmeisesti veisattiin – vuoden vaihtuessa:

Vuosi vanha vaipui hautaan / riemuineen ja murheineen / ihmismieli puhkee nöyrään rukoukseen, kiitokseen. / Oi jos vuosi alkava /oisi Luojan siunaama.

80-luvulla kodissamme soi Abban Happy New Year:

It’s the end of a decade /In another ten years’ time
Who can say what we’ll find /What lies waiting down the line /In the end of eighty-nine.

Molemmat tekstit vetivät minua mollitunnelmaan, jossa eilinen ja huominen varjostivat nykyhetkeä. Pelkäsin yksinkertaisesti ajatusta siitä, mitä huominen toisi tullessaan.

Kolmanteen ikään ehtineenä olen tottunut Elämän Käden kosketukseen siinä määrin, että voisi puhua jonkinasteisesta elämän hyväksymisestä. Sitä paitsi tiedän vuorenvarmasti, että lähtölaskenta on jo alkanut. Saivartelija voisi väittää lähtölaskennan alkaneen jo syntymähetkellä, ainakin lineaarisen aikakäsityksen mukaan.

Kukapa ei olisi viivoittimen avulla piirtänyt janaa, jonka toiseen päähän merkitään nolla ja toiseen sata. Sillä tavalla katseltuna ihmisen elinaika on kuin Gaussin käyrä: keskellä on huippu, joka supistuu reunoja kohden. Eli lapsuus ja varhaisnuoruus ovat elämän odottamista ja vanhuus elämän lopettelua. Väliin jäävä osa on sitten sitä varsinaista elämää, josta nykyään harva selviää vammoitta.

Miten mitata aikaa niin, että se tuo mielekkyyttä elämän joka vaiheeseen? Miten punnita elämää?

Lineaarinen vuosilaskenta on kuin mittanauha, jossa sentit liittyvät sentteihin, kunnes nauha loppuu. Syklinen, jaksottainen aikakäsitys tuo vuosiin toisenlaista eloa. Kalenterivuoden voi nähdä sekä lineaarisena että syklisenä. Vuodenajat ovat muistutus elämästä: keväällä luonto herää talven alta eloon, kesä on kasvuaikaa, syksy korjuuaikaa. Ennen koin kaihoa syksyn alla, kuollut luonto muistutti liikaa ihmiselämän rajallisuudesta. Nykyään hyväksyn syksyn lepoaikana, koska luotan siihen, että talven takana odottaa kevät.

Kirkkovuosi havainnollistaa elämän kiertokulkua. Se alkaa Jeesuksen syntymästä, se käy läpi kärsimyshistorian ja koko luomiskertomuksen yhä uudelleen ja uudelleen. Minulle kirkkovuosi avaa koko elämän tarkoituksen.

Me synnymme, elämme ja kuolemme monella tasolla, jatkuvasti, koko elämämme ajan. Jotakin meistä irtoaa, jotakin uutta tulee tilalle. Olemme osa luomakuntaa, jonka laki ja järjestys koskevat myös meitä. On paradoksaalista huomata, että juuri tuo yhteenkuuluvuus tuo meille vapauden olla juuri sitä, miksi meidät on luotu.

Olkoon vuosi 2015 meille kaikille armollinen ja Luojan siunaama.

Kommentarer inaktiverade för Hyvää Uutta Vuotta!

Under Vuodenajat

Pelkäsin pimeyttä kunnes kohtasin sen

Sisälläni on vallinnut muutaman päivän ajan epämääräinen valmiustila. Pitikö minun jotakin, mitä, milloin? Olenko unohtamassa tärkeän syntymäpäivän? Deadline töissä? Tarkistan kalenterin, selaan syntymäpäiväkirjaa. Ei mitään erikoista. Kunnes yllättävän ja raivoisan siivousvimman keskellä tajuan: laitan paikkoja kuntoon huomisen edessä. Elokuun yhdeksästoista vuonna 1985 toi surun sydämeeni vuosikymmeniksi. Haava on nyt näköjään arpeutunut, vain sisäinen koodisto on siitä muistuttamassa. Jokin minussa taistelee vimmatusti elämän, huomisen, puolesta.

Jo ennen vuotta 1985 loppukesän haikeus tapasi hiipiä sisimpääni. Ajattelin silloin, että kevään lapsena vierastan syksyä. Vuoden 1985 jälkeen syksy tiesi lopullista elämästä luopumista. Talvea ei seuraisi kevät. Ilmeisesti en ollut koskaan oikein uskaltanut luottaa elämään.

Tänä kesänä säätiedotukset ovat menneet etupäässä pieleen. Enimmäkseen on luvattu sadetta ja sitten on kuitenkin paistanut. Tänäänkin. Istahdan välillä parvekkeelle ja vain olen. Annan ajatusten tulla ja mennä. Nautin kukkien hehkusta parvekkeella ja punastuvista pihlajanmarjoista pihassa.

Pelkäsin pimeyttä, kunnes kohtasin sen. Pimeydestä tuli ystäväni. Pimeydestä avautui ovi valoon. Ei toista ilman toista.

Jos elokuussa nykyisin jotakin kaihoan, niin se on sisätilojen ja ulkoilman yhtenäistä lämpötilaa, avointa ovea. Kunnes muistan nuoruusajan päiväkirjamerkinnän:

Muistathan ain/kun kylmä kiihtyy/ett jälkeen sen/taas kevät saa.

(M. Matusovski)

Kommentarer inaktiverade för Pelkäsin pimeyttä kunnes kohtasin sen

Under Kipupisteitä, Suomeksi, Vuodenajat

Kesäyön on onni omanani

Että heinäkuun sää voikin heitellä näin! Ai mikä yllätys siis, että helteen jälkeen sataa ja viilenee. Miten voisikaan olla toisin ja onneksi ei ole toisin. Ainakin minulle on tärkeää saadaa pitää lomaa kesken lomaa. Kesä tietää paineita: pitää ehtiä nauttia auringosta, luonnosta, läheisistä. Pitää ehtiä seurustella. Pitää ehtiä raivata sisällä ja ulkona. Pitää ehtiä ELÄÄ, sillä syksy henkii jo muutaman kalenterisivun takana ja talvihorros sen jälkeen. Siksi kylmänkolea ja pilvinen heinäkuun ilta on tervetullut timeout muuten niin tervetulleesta kesän valosta ja helteestä.

Eino Leinon Nocturne on mannaa sielulle. Korvissani ei kuulu asianomainen runo Vesa-Matti Loirin tulkitsemana, sillä olin ulkosuomalainen jo silloin kun hän (oletettavasti henkseleitään hypistellen) lauloi itsensä Suomen sydämeen. Nuorukaisikäisen Leinon Nocturne on kypsään ikään ehtineelle pääsylippu loistavaan huvipuistoon, jossa on tilaa sekä ulkoiselle että sisäiselle vuoristoradalle, etanan tahtiin:

Ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden päällä täysi kuu; kesäyön on onni omanani, kaskisavuun laaksot verhouu. En ma iloitse, en sure, huokaa; mutta metsän tummuus mulle tuokaa, puunto pilven, johon päivä hukkuu, siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu, tuoksut vanamon ja varjot veen; niistä sydämeni laulun teen.

Sulle laulan neiti, kesäheinä, sydämeni suuri hiljaisuus, uskontoni, soipa säveleinä, tammenlehvä-seppel vehryt, uus. En ma enää aja virvatulta, onpa kädessäni onnen kulta; pienentyy mun ympär’ elon piiri; aika seisoo, nukkuu tuuliviiri; edessäni hämäräinen tie tuntemattomahan tupaan vie.

Oman mieleni maisema liikkuu ensimmäisessä värssyssä lapsuuden vainioilla ahomansikoiden, ruiskaunokkien, ketunleipien ja  jokirannan kaislikon  yöttömässä yössä, jossa metsän tummuus ailahti pikimmiten kummoisempaa jälkeä jättämättä.

Toisen värssyn sanat pulppuavat suoraan sisuksistani, vuosikymmenten höystäminä muistoina ja elämän yhteenvetona. Takana kaksi elämää, nuoruus ja aikuisuus. Edessä kolmas elämä: tästä eteenpäin. Mieleni maisema on tänä heinäkuisena iltana sateesta ja koleudesta huolimatta elämälle avoin: edessäni hämäräinen tie tuntemattomahan tupaan vie. Mikä haaste, mikä lupaus! Kiitos kuolemattomista sanoistasi, Eino Leino!

 

Kommentarer inaktiverade för Kesäyön on onni omanani

Under Vuodenajat